Pikkujoulujuhla Nyymannissa 3.12.2025
4.12.2025

Juhlatunnelmaa Eläkkeensaajien pikkujouluissa
Mistä tietää, että toimintavuosi on ns. pulkassa ja joulu ovella? No tietysti siitä, että vietimme jälleen yhteistä pikkujoulujuhlaa Haukiputaan Eläkkeensaajien kanssa. Tänä vuonna juhlapaikka oli ravintola Nyymanni. Meitä oli hieman yli kolmekymmentä juhlijaa nauttimassa Nyymannin pikkujoululounaasta ja mukavasta seurasta ja tasokkaasta ohjelmasta.
Tiernapojat esiintyivät
Tänä vuonna juhla huipentui Tiernapoikaesitykseen, jonka esittäjät olivat sen valmistelleet perinteitä noudattaen. Roolihahmot Mänkki, Knihti, Herodes ja Murjaanien kuningas ovat meille kaikille jo lapsuudesta tuttuja ja esitys on osa joulunviettoa. Kahden viikon aikana harjoitellut roolit sujuivat mallikkaasti, vaikka harjoitteluaika oli lyhyt ja joillekin esittäjille kokemus oli ensimmäinen. Pienet muistikatkokset eivät haitanneet, vaan toivat väriä ja huumoria esitykseen. Ohjaustyöstä vastannut Hannu Hämälä totesikin pieni hymynväre suupielessä, että vähäisellä viilauksella Tiernapojat on valmis ensi jouluna esitettäväksi laajemminkin. Saapi nähdä kuinka työllistettyjä tiernapoikamme ovat ensi vuonna. Tälle joululle ei taida vielä ehtiä kovin montaa keikkaa pukata. Mainittakoon vielä, että ansiokas pukkimme ja juhlan juontaja Hannu kertoi viettävänsä tänä jouluna taiteilijajuhlaa. Ensimmäisestä tiernapoikaesityksestä tuli kuluneeksi kuusikymmentäviisi vuotta. Vaikka ihan joka joulu ei esityksiä ole ollutkaan, niin monta kertaa Herodeksen roolia on tullut vedettyä, kertoi Hannu. Onnittelumme Hannulle ansiokkaasta tiernapoikaurasta.
Tiernapoikaesityksen lisäksi laulettiin joululauluja Holapan Eskon säestyksellä ja nautittiin herkullinen joululounas. Juhlan lopuksi vieraili joulupukki lahjakorinsa kanssa ja jakoi kaikille kilteille eläkkeensaajille lahjapaketin. Puheenjohtaja Aino Taipaleenmäen kiitoksin ja joululaulujen saattelemana oli mukava siirtyä ansaitulle joululomalle. PL









