Ulkoilutapahtuma Ukkolanrannassa 18.9

16.9.2025

Ulkoilua satamassa ja Ukkolanrannalla

Haukotuttaa, taisin saada raittiin ilman myrkytyksen kalasatamassa ja laavulla ulkoillessa. Hieman aamulla jännitti pilvinen taivas ja vähäiset sateen ripsahdukset. Sääennusteen mukaan olisi pitänyt olla sateetonta ja aurinkoista, mutta ei oikein siltä näyttänyt. Sitten katselin ennustetta tarkemmin ja huomasin, että iltapäivällähän se vasta aurinkoa lupaili. Eli juuri siihen aikaan, kun meillä grillaustapahtuma oli suunniteltukin. Huokaus ja helpotus.

Ennuste piti paikkansa ja sateettomassa ja pilvisen tuulisessa säässä joukkomme kokoontui ensin uudistetussa kalasatamassa ja sen jälkeen laavulla. Aurinkokin pilkisti lopulla pilvien raosta. Ainoa harmi oli raikas viileähkö merituuli, joka puhalteli rantanuotiolla savut grillaajien silmille. Olimme kuitenkin varustautuneet olosuhteiden vaatimalla tavalla lämpöisesti ja vaatteissa tuoksahteleva savuaromi tuntuu oikein mukavalta.

Tutustuimme uusittuun kalasatamaan

Torstain kerhopäivän yhtenä teemana oli  Martinniemen uusittuun kalasatamaan tutustuminen. Noin kaksi vuotta kestänyt kunnostusurakka on loppusuoralla, tai voisi sanoa jopa maalissa.  Satamassa on uudet laiturit 32 veneelle, asvaltoitu satama-alue, uusittu, valaistu ja asvaltoitu tie sekä tarvittava kunnallistekniikka. Työn jälki on todella siistiä ja ammattimaista. Ensi keväänä veneilijöillä on upea paikka harrastukselleen. Vielä kun rantametsikköön väliaikaisesti siirretyt varastot saadaan siirrettyä oikeille paikoilleen, on satama-alue oikein tyylikäs paikka.

Kärkkäri maistui

Tutustumisen jälkeen alkoi kärkkäri kutsua ja siirryimme viereiselle laavulle Ukkolan rantaan. Tuulisessa säässä nuotion sytyttäminen vaati kärsivällisyyttä, mutta onnistui kuivilla puilla, hyvillä sytykkeillä ja grillimestarin ammattitaidolla.  Sytyttyään nuotio ihan roihusi iloisessa raikkaassa merituulessa, ja me nuotion ympärillä hyörivät saimme vaatteisiimme aidon ja luonnollisen savudeodorantin tuoksun. Kärkkäritkin kypsyivät  ja löysivät tiensä meidän eläkkeensaajien nälkäisiin suihin. Kyllä on mahtava nautinto tuo rasvaa tihkuva ruskeaksi paistettu pötkylä sinapilla ja ketsupilla maustettuna. Palan painikkeeksi oli mehua ja kahviakin oli joillakin mukana siis ihan aitoa piknik-meininkiä.

Sieniohjeita Aunelta

Ohjelmaamme kuului myös Aune Pisilän sieniesittely. Hyviä syötäviä ruokasieniä näin syksyisin metsissä on runsaasti. Harva meistä niitä kuitenkaan tuntee ja paljon hyvää syötävää jää metsiin maatumaan. Oma sienituntemukseni rajoittuu muutamaan syöntikelpoiseen rouskuun ja pystyn erottamaan tyypillisemmät myrkkysienet punaisen ja valkoisen kärpässienen. Paljon sellaisia, joita Aune suositteli hyviksi ruokasieniksi olen asiantuntemattomana jättänyt metsään.  Kiinnostuneesta kuulijakunnasta päätellen moni meistä halusi enemmän tietoa sienien keruusta ja niiden käytöstä. Sienikausi jatkuu vielä niin kauan kun ilmat pysyvät leutoina. Kannattaa siis hyödyntää Aunen neuvot ja kerätä syksyn sienisato talteen.

Todettakoon nyt vielä, että meitä oli paikalla tasan kaksikymmentä kerholaista. Osa meistä tutustui myös ”Pölökkypäiden polun” taideteoksiin ja frisbee-kiekkoakin heitettiin.  Ilmeistä ja puheista päätellen kaikki olivat tyytyväisiä päivän antiin. Kiitos kaikille paikalla olleille. PL