Pirkko Perkiö tutustutti sukututkimuksen saloihin 16.4.2026
Suurin osa ihmisistä ei tunne syntyperäänsä. Tieto suvusta rajoittuu useimmiten isovanhempiin ja vanhempien mahdollisiin sisarruksiin ja näiden jälkikasvuun, siis serkkuihin ja ehkä vielä pikkuserkkuihin. Isovanhempien vanhemmat alkavat olla jo hyvin etäisiä, puhumattakaan aikaisemmista sukupolvista. Jos kiinnostus herää, tietoa voi kerryttää sukututkimuksella. Sitä on jokaisella mahdollisuus harrastaa kiinnostuksensa mukaan. Työtä ja asiaan paneutumista se kuitenkin vaatii, kertoi sukututkimukseen saloihin perehtynyt yhdistyksemme jäsen Pirkko Perkiö.
Hän kertoi meille omia kokemuksiaan selvittäessään oman sukunsa historiaa. Tietoa on kertynyt jo kahdeksan sukupolven ajalta aina 1700 luvun puoliväliin asti. Sukuhaaroja on löytynyt runsaasti sekä kotimaasta että maailmalta laajemminkin. Etäisimmät sukulaiset olen löytänyt USA:sta ja sukua on myös Ruotsissa ja taitaa olla muissakin lähimaissa.
Tietolähteitä runsaasti
Parhaita tietolähteitä ovat olleet seurakuntien pitämät henkilörekisterit, kirkonkirjat, joihin aikojen saatossa on kirjattu syntymiset, kuolemat, avioitumiset monenlaiset muutkin henkilöiden elämiseen liittyvät tapahtumat. Nykyisin tietoja löytyy myös yhteiskunnan pitämistä henkilörekistereistä ja kokeilla voi myös Googlettamalla tietokoneella. Kirjastoista löytyy myös runsaasti sukututkimukseen liittyvää kirjallisuutta, johon kannattaa tutustua alkuun pääsyn helpottamiseksi. Apua saa myös koulutuksesta, jota järjestävät aiheen parissa työskentelevät järjestöt.
Nykyisin muodissa ovat myös DNA-testit, joilla on mahdollista selvittää ja ehkä varmentaa mahdollinen sukuyhteys ja hankkia tieteellinen todiste perimästään. Tutkimuksissa paljastuu hyvin monenlaista ja yllättävääkin tietoa, johon on syytä varautua. Kaikki tieto ei välttämättä ole positiivista, mutta saattaa löytyä vaikka aatelistakin sukujuurta. Se tästä tekeekin kiehtovaa, kertoi Pirkko.
Kiitoksia Pirkolle hyvästä ja valaisevasta esityksestä.
Seuraavassa tämän jutun kirjoittajan ajatuksia:
Mikäli sukututkimus kiinnostaa, aloittaa voisi vaikka kyselemällä oman suvun jäseniltä mitä he tietävät sukujuuristaan. Jos omat vanhemmat ovat vielä olemassa ja heillä muisti pelaa, kannattaa kysellä heiltä. Vanhat valokuvat kertovat myös paljon niissä esiintyvistä henkilöistä, edellyttäen, että henkilöiden nimet ja kuvaustilanteet ovat tiedossa. Tulevia sukututkijoita varten omat kuvat kannattaisi järjestää ajoissa, aikatauluttaa ja nimetä niissä olevat henkilöt ja kuvaustilanteet. Myös jälkikasvulle tulisi hyvissä ajoin kertoa omat tietonsa, vaikka ne eivät tänään vielä kiinnostaisikaan. Kannattaisi myös kirjoittaa omia tietojaan ja kokemuksiaan ylös vaikka näin tietokoneella ja tallentaa ne muistitikulle tai pilveen. Tieto on sieltä saatavilla kun aihe alkaa kiinnostaa. Jälkikasvu voi olla siitä hyvin kiitollinen silloin kun meitä ei enää ole. PL




